lauantaina, marraskuuta 07, 2009
Pöytä tietokoneelle...
Välissä on ehtinyt tapahtua paljonkin. Tuolien päällystys on kunnossa myös selkänojan osalta. Näppäsin nyt kuvan yhdestä työstä jonka pikaisesti tein. Kyseessä on pöytä tietokoneelle. Pöydässä on yksi koko pöydän levyinen vetolaatikko. Pöytä on valmistettu 24mm koivu liimalevystä ja laatikko noin 12mm koivulevystä sekä pohjalla 5mm koivuvaneri. Pintakäsittely on hoidettu osmocolorin pähkinä värivahalla. Malli on mahdollisimman yksinkertainen ja nähtäväksi jää kuinka tuo aikojen saatossa pysyy kuosissaan. Taustalla näkyvä puun värinen levy on aiemmin aloittamani ruokapöydän kansilevy joka odottelee jalkoja ja muita osia.
sunnuntai, huhtikuuta 06, 2008
Lähempänä valmista...
Taisipa jäädä työvaiheiden kuvaus hieman vähemmälle tässä projektissa. Kuvia on kuitenkin lähes valmiista hyllyköstä. Hyllyille on sopivat korit jotka on tehty metallilangasta ja jostain paperinarun tyylisestä mutta kovemmasta aineksesta. Käytössä huomioin että on aika herkkä kulumaan hyllyn reuna kun näitä koreja liikutellaan edes takas. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa lisätä tyyliin sopivaa esim. metallista listaa hyllyjen etureunaan. Myöhemmin ehkä hyllykköön voisi laittaa myös takaseinän. Hyllykön kasaamiseen on käytetty ainoastaan liimaa. Myös hyllykön jalat on tehty samasta 24mm vahvasta koivulevystä kuin hylly muutenkin. |
lauantaina, lokakuuta 20, 2007
Päällystys!
Meillä on Isku Oy:n valmistamat tuolit, jotka kylläkin ovat enemmänkin julkiskalusteita. No syystä jos toisesta nämä mukavalla ja hyvälaatuisella villakankaalla päällystetyt tuolit olivat päässeet sotkeutumaan pahan kerran.
Vaimo ajatteli pestä päällysteet pesukoneessa. No tästähän seurasi se että ne ikäänkuin säikähtivät pesua ja näinollen vetäytyivät pahan kerran kasaan. Eipä yltänyt enää päällyste istuinosan reunan yli, jotta olisi voinut nitoa takaisin.
Ei se auttanut muuta kuin marssia verhoilijoiden puheille ja hommaamaan nahkaa. Sainkin eräästä paikasta hyvää palvelua ja mielestäni laadukasta nahkaa.Kiitoksia yrittäjälle suuresti!!!

perjantaina, syyskuuta 21, 2007
Mittaus ja suunnittelu.
Mittaus ja suunnittelu on tärkeää myös puusepäntöissä. Hommaa helpottaa erityisesti jos mukana on oivaltava "mittamies" jolla mittaushommat on hanskassa.
lauantaina, syyskuuta 15, 2007
Puuntyöstö jatkuu...
Koska olen unohtanut blogin päivittelyn eikä pöydän työstökään ole edistynyt kovin vauhdikkaasti lisäilen tähän väliin jotain muuta mitä olen tehnyt näissä merkeissä.
Pöydän työstö on työn alla mutta erinäisistä syistä johtuen (työvälineet, paikka, aika) olen joutunut lykkäämään sitä ja keskittymään pienempiin projekteihin.
Pöydän työstö on työn alla mutta erinäisistä syistä johtuen (työvälineet, paikka, aika) olen joutunut lykkäämään sitä ja keskittymään pienempiin projekteihin.
keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006
Puun työstöä!!
Lupasin ilmoitella projektistani puuntyöstön saralla ja huomenna se alkaakin.
Eli projektin päämääränä on valmistaa pöytä ja penkit joiden suuntaa antavana mallina toimii ISKUn arctia malliset kalusteet. Toteutuksesta yritän saada hieman käytännöllisemmän lopputuloksen ja materiaaliksi olen valinnut koivun. Olen käynyt ostamassa paikalliselta sahurilta/puutavarakauppiaalta Risto Hytöseltä läpisahattua koivua. Kauppias kehui että puut ovat kymmen vuotta seisoneet varastossa. Saapa nähdä kuinka niiden kanssa käy ja mikä lopputulos on. Ainakin puut ovat aikansa vedelleet ja luulisi niiden rauhoittuneen jo liikkeissään.
Puut ovat nyt sisällä pannuhuoneessa kuivamassa ja oottelemassa huomista päivää jolloin aloitan työstön. Alla vielä suora lainaus Iskun kotisivuilta Leikkeistä selviää mitä ajan takaa. Kun saan piirustukset tehtyä itselleni sopivasta kokoonpanosta julkaisen siitä täällä kopion.

Arctia-ruokapöytä | ||||
399,00 € Kotimainen Arctia-ruokaryhmä tummanruskeaksi petsattua mäntyä. Pöydän koko 95x180 cm. | ||||
Arctia-penkki | ||||
Penkki lev. 180 cm 199,00 € Kotimainen Arctia-ruokaryhmä tummanruskeaksi petsattua mäntyä. | ||||
|
maanantaina, kesäkuuta 19, 2006
Eloa jälleen...
Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne taasen jotain. Olen päättänyt olla päivittämättä linkkilistaa koska olen keksinyt vai pitäisikö sanoa löytänyt paremman tavan säilöä linkkejä... tämä olikin huono siihen tarkoitukseen mutta hätävarana toimi ihan hyvin!
Kesä on todella kuuma ja hikoilen joka solullani... mutta kun on oltava sisällä koska iki-ihana tyttäreni on liian väsynyt lähteäkseen ulos... toisaalta minuakin laiskottaa sen verran että on parempi pysyä kotosalla.
Vielä todisteeksi laitan tähän malliesimerkin siitä kuinka voi käydä kun jälkikasvua väsyttää...
Siellä hän nukkuu pöydän ja tuolien alla ja näyttääpä olevan tärkein kapistus eli Ihaa aasi vatsan alla

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)